Thomas Clark

	Kokonimeltään Thomas Mason Clark – Thom Syntynyt 17. elokuuta 1995 (25-vuotias) Sinkku, biseksuaali Perheeseen kuuluu äiti Debbie Työskentelee rakennusalalla Asuu tällä hetkellä Orlandossa (College District), Floridassa

Debbie Clark jätti jo 18-vuotiaana idyllisen Central Valleyn ja perheensä siellä taakseen. Koko nuoruusikänsä Debbie oli tiennyt, että kyläyhteisö ei ollut häntä varten. Vanhempiensa vastusteluista ja yhdeksän vuotta vanhemman isoveljensä järkipuheista huolimatta Debbie pakkasi rinkkansa, laski säästönsä ja hyppäsi linja-autoon. Suunnitelmissa oli aloittaa oman elämän tutkimusmatka osavaltion tunnetummasta sykkeestä, New York Citystä. Viikonpäivät brooklyniläheisessä halpamotellissa majailtuaan Debbie tutustui Floridasta kotoisin olevaan Jackiin, hurmaavaan ja hieman boheemiin etelän kasvattiin, joka oli häntä vuoden vanhempi. Jack oli lähdössä Eurooppaa kiertämään ja houkutteli Debbienkin mukaansa. Ei mennyt lopulta kahtakaan päivää, kun Debbie sitten istui elämänsä ensimmäistä kertaa yläilmoissa määränpäänä elokuvista tuttu romanttinen Pariisi. Vieressä istui Jack, johon Debbie huomasi jo olevansa vähän ihastunut.

Pariisi, kiertelyä ympäri Ranskassa, siirtyminen Saksan puolelle, tutustumista keski-Euroopan idyllisiin alppikyyliin, koukkaus Italian puolelle. Debbie ja Jack reppureissasivat Euroopassa, tutustuivat toisiinsa ja kuin ohimennen siinä samalla rakastuivat toisiinsa. Itävallassa Jack kysyi, haluaisiko Debbie tulla hänen kanssaan Floridaan, jos he palaisivat yhdessä takaisin Yhdysvaltoihin. Jack oli aloittamassa opiskeluja, ja Debbiellekin kyllä keksittäisiin jotakin. Rakastunut Debbie tarttui tarjoukseen, ja maailmaa avartavan Euroopan-reppureissun jälkeen pariskunta nousi lopulta Berliinissä Yhdysvaltoihin suuntaavaan koneeseen. Perillä Floridan Orlandossa Debbie ei kuitenkaan juuri ehtinyt keksiä itselleen mielekästä sisältöä päiviinsä, jolloin Jack oli opiskelemassa yliopistolla historiaa, sillä hän havahtui erikoisten oireiden vuoksi positiiviseen raskaustestiin. Kiitos Jackin rauhoittavan luonteen, Debbie sai pidettyä paniikin poissa. Vaikka Debbien perhe asui kaukana ja Jackin yksinhuoltaja-isä oli menehtynyt muutama vuosi sitten, Jack vannoi, että he kyllä pärjäisivät lapsen kanssa. Thomas-poika syntyi kesän lopussa vuonna 1995.

Elämä pienen lapsen kanssa ei ollut helppoa. Debbiestä tuntui, että Jack oli koko ajan yliopistolla. Kun Thomas oli vuoden vanha, Debbie sai koulusiivoojan paikan läheisestä alakoulusta. Jack haaveili tutkijanurasta yliopistolla. Rahaa ei ollut noina aikoina liiaksi ja pieni perhe eli hyvin pitkälti kädestä suuhun. He asuivat College Districtin laidalla, Mercy Driven huonokuntoisella alueella. Lapsuudestaan Thomas muistaa luhtitalon, jossa naapurin humalainen mies ärisi ja huusi harva se päivä hänen pienen makuuhuoneensa seinän toisella puolen. Se oli kuitenkin pientä. Koko elämä muuttui toden teolla, kun Thomas oli kahdeksan. Debbie ei koskaan unohda sitä näkyä, jonka he kohtasivat, kun olivat palaamassa ruoka-ostoksilta sinä lauantai-iltapäivänä. Jackin veltto ruumis hipoi tuskin lattiaa, kun hän roikkui olohuoneessa sillä tavalla. Debbien ensimmäinen reaktio oli vetää ovi kiinni Thomasin silmien edestä, mutta se näky – ja erityisesti äidin sydäntä särkevä huuto – iskostuivat syvälle pienen pojan mieleen.

Debbielle selvisi myöhemmin, että Jack oli sairastanut vakavaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, joka hänen oli onnistunut pitää salassa kaikki ne vuodet ja että hän oli syönyt vaihtelevasti lääkkeitä mielenterveysongelmiinsa Debbieltä piilossa. Jälkeenpäin ajateltuna muutto uuteen asuntoon ja puhtaammalta pöydältä aloittaminen olisivat voinut estää monet seuraavien vuosien tapahtumista, mutta Debbie päätti jäädä Thomasin kanssa asuntoon edullisen vuokran takia, vaikka sekä äiti että poika näkivätkin painajaisia harva se yö kumppanin ja isän elottomasta ruumiista olohuoneessa. Debbie sai siivoojan palkallaan juuri ja juuri maksettua vuokran ja pidettyä itsensä ja poikansa hengissä. Thomas kävi koulua ja tuli kiusatuksi kurjista kotioloistaan, vaikkei niistä suoranaisesti itse paljon puhunut kodin ulkopuolella. Teini-ikäisenä Thomas katseli vierestä, kun Debbie oli ajautunut työkaverinsa kautta huumekauppaan saadakseen enemmän rahaa poikansa elättämiseen. Siinä sivussa äiti veti kai itsekin jotain, mutta jotenkin tämä pysyi aina kohtuullisessa kunnossa, kun enemmän kiinnosti se rahan ansaitseminen. Thomas oli syrjäänvetäytyvä teininä, ja tarkkaili maailmaa mieluiten omasta huoneestaan käsin.

Äiti jäi kiinni suuressa ratsiassa, kun Thomas oli parikymppinen ja asui vielä kotona. Nyt hänkin oli jo ollut hieman työelämässä, varastopoikana läheisessä tehtaassa. Lisäksi hän opiskeli rakennusalalla. Debbie oli kiven kovaan vannottanut poikaansa opiskelemaan itselleen ammatin. Debbietä ei kuulemma juuri muu asia kiinnostanut, mutta jos hän johonkin voisi vaikuttaa, niin siihen, että Thomas opiskelisi edes jonkin ammatin itselleen. Debbie myisi vaikka itsensä rahoittaakseen opiskelut, kunhan Thomas saisi työpaikan, johon tämä olisi opiskellut pätevyyden. Rakennusala oli tuntunut ainoalta vähänkään sopivalta vaihtoehdolta. Thomas oli juuri tulossa työmaalta kotiin, kun poliisit olivat hakemassa kiinnijäänyttä Debbietä pois. Seuraavat kuukaudet olivat pidätyksen, tutkinnan ja lopulta tuomion langettamisen täyttämiä. Debbie suljettiin lopulta tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan naisvankilaan lusimaan useiden vuosien mittaista kakkuaan ja Thomas jäi jälleen tuttuun asuntoon, joka oli taas yhtä asukasta pienempi.

Rakennusalan opintoja oli jäljellä enää puolisen vuotta. Thomas oli päässyt jo työharjoittelun kautta kiinni myös oman alan työpaikkaan erään yksityisen rakennusurakoitsijan leivissä, minkä myötä työt varastopoikana olivat saaneet lopullisesti jäädä. Joka aamu Thomas saapui työmaalle seitsemäksi ja iltapäivällä hän ahkeroi vielä koulun penkillä viimeisiä kursseja. Samoihin aikoihin asiat alkoivat rullata myös rakkausrintamalla: työmaajohtajan Danielle-tytär onnistui viemään tehokkaasti Thomasin huomion vieraillessaan muutaman kerran isänsä työpaikalla. Salaa esimieheltä ja isältä Thomas ja Danielle alkoivat tapailla ja sittemmin seurustelemaan. Kun Thomas valmistui koulusta ja sai virallisen pätevyyden alan ammattilaisena, he päättivät Daniellen kanssa muuttaa yhteen. Thomas irtisanoi lapsuudenkotinsa vuokrasopimuksen, joka oli Debbien tuomion jälkeen siirtynyt hänen haltuunsa, ja muutti lähemmäksi keskustaa Daniellen luo. Kun nuoren parin suhde selvisi Daniellen isällekin, joutui Thomas tarkempaan syyniin niin vävykokelaana kuin työmaallakin, mutta se kaikki oli vain leikkiä. Daniellen isä, Mike Sanders, oli oikeasti perin rehti ja huumorintajuinen kaveri.

Thomasin ja Daniellen suhde kesti lopulta vuoden päivät. Se päättyi lukuisten riitojen ja niitä seuranneiden mykkäkoulujen saattelemana, kunnes nuoripari päätti luovuttaa ja jatkaa elämäänsä erillään. Alkujaan Daniellen luo muuttanut Thomas pakkasi reppunsa, johon hän oli vuosi sitten elämänsä lapsuudenkodista sullonut, ja muutti pois. Oma vuokra-asunto löytyi toiselta puolen College Districtiä, eikä ollut kummoinen, mutta kelpasi Thomasille hyvin. Niin lähellä keskustaa hän ei olisi voinut kuvitellakaan asuvansa vaikka vain viisi vuotta sitten. Vaikka Thomas työskentelee yhä Miken alaisuudessa ja tunnistaa miehessä harva se päivä Daniellen piirteitä, alkaa vanha suhde vähitellen jäädä vain mielen taka-alalle eikä Thomas enää kaipaa entistä tyttöystäväänsä. Nyt 25-vuotias Thomas yrittää vain keskittyä työntekoon, elättää itsensä ja käydä välillä istumassa iltaa kavereidensa kanssa, jotka pääosin koostuvat rakennustyömaalla tutuiksi tulleista työkavereista. Kerran kuussa Thomas pyrkii päästä tapaamaan äitiään, jonka tilanteesta hän ei ulkopuolisille puhu. Vain Daniellelle Thomas on kertonut äidistään, mutta tällekin nuorukainen kertoi asuneensa aina vain äitinsä kanssa. Sukulaisiinsa pohjoisessa New Yorkin osavaltiossa Thomas ei ole ollut yhteydessä sitten teini-ikänsä. Thomas tietää, että etenkin Debbien äiti oli kysellyt hänen peräänsä Debbien vangitsemisen aikoihin, mutta ei halunnut ottaa isovanhempiinsa yhteyttä itse.

Thomas Clark on vakavailmeinen nuorukainen, joka hoitaa velvollisuutensa mukisematta. Tuiman katseen takana risteilevät monet ajatukset. Thomas on aina nauttinut lukemisesta ja vaikka koulunkäynti ei koskaan sujunut erityisen hyvin eikä hän koskaan haaveillut akateemisista opinnoista, lukeminen ja uuden oppiminen omaan tahtiin ovat aina olleet Thomasille rakkaita harrastuksia. Kun Thomas oli teini-ikäinen, Debbie-äiti päätti satsata hieman tavallista enemmän ja hankki perheeseen tietokoneen ja nettiyhteyden. Niin Thomaskin löysi pelaamisen ja onnistui harjaantumaan erityisesti pelistrategioissa. Nyttemmin Thomas on uutena kiinnostavana asiana innostunut koodaamisesta pienessä kaupunkiasunnossaan. Thomasin on siis helppo uppoutua erinäisiin asioihin, mikä on toisaalta ollut hänen pakoreittinsä ikävistä tilanteista. Lapsena hän kuunteli naapurin huutoa huoneessaan ja yritti sulkea sen mielestään uppoutumalla kirjaan. Teini-ikäisenä hän pelasi huoneessaan tietokoneella ja pyrki olemaan ajattelematta äitiään, joka hankki lisätuloja kyseenalaisilla kaupoilla. Nyt yksinasuvana nuorena aikuisena pientä sosiaalista piiriä laajentaakseen Thomas istuu vapaapäivinä yötä myöten tietokoneen ääressä chat-servereillä uutta opetellakseen ja pelejä hakaten.

Ei ole vaikeaa tulla toimeen Thomasin kanssa. Hän on hyvin mutkaton tyyppi, ja vaikka hän lausuukin usein asiat kuten ne ovat, on Thomas pohjimmiltaan mukava ja hyväsydäminen kaveri, vaikka elämä onkin kovettanut ulkokuorta. Läheistensä seurassa hymy irtoaa Thomasinkin huulilta. Erityisen kovaäänistä naurua häneltä harvoin kuulee. Parhaimmillaan Thomas on huumorintajuinen, jopa pieni vitsiniekka. Voisi jopa sanoa, että mitä synkempi vitsinaihe, sitä enemmän Thomas siitä huvittuu. Thomasin huumori on tarkkaan harkittua ja herkästi piilotettu sivulauseiden taakse. Ei ole tavatonta, että Thomas lausuu jotakin vitsiksi tarkoittamaansa ilmekään värähtämättä. Huumorintaju onkin ehkä ainoa, joka Thomasista on kohtuullisen helppo saada irti. Hän ei hevillä suutu saati vihastu, eikä sen pahemmin murru kyyneliinkään. Moni saattaakin saada Thomasista varsin tunteettoman, jotkut jopa kylmän vaikutelman. Tosiasiassa Thomas asettaa kuitenkin usein muut etusijalle. Hänelle oli päivänselvää, että Danielle jäisi yhteiseen asuntoon, olihan se alun perin Daniellen ollutkin, vaikka vuokraa he kumpikin siitä maksoivat.

Thomas suhtautuu elämäänsä ja ympärillä olevaan maailmaan melko realistisesti. Menneisyyden haavat estävät kovin optimisen ajattelun, mutta toisaalta Thomas ei jaksa olla itsesäälissä vellova pessimistikään. Hän arvostaa käytännönläheisyyttä ja niin sanotusti normaalin maalaisjärjen käyttöä. Muut ihmiset ovat kiinnostavia ihmisinä, eivät niinkään materian, ammattinsa tai vaikka puolisonsa kautta. Siis sen verran, mitä Thomas jaksaa uusiin ihmisiin tutustua. Hän on luonteeltaan vahvasti introvertti, eikä muutama työmaalta saatu kaveri tunnu hänestä liian vähäiseltä sosiaalisten kontaktien määrältä. Sitäkään vähää hän ei sitä paitsi aina jaksa tavata töiden ulkopuolella kuitenkaan. Parisuhde oli Thomasin mielestä ihan mukavaa aikaa, kunhan molemmilla on myös tarpeeksi omaa tilaa. Se ei ehkä Daniellen kanssa täysin toteutunut, mikä osaltaan johti pariskunnan eroon. Joitain vuosia sitten Thomas huomasi, että saattaisi olla biseksuaali, mutta rehellisyyden nimissä hän ei ole kovin kiinnostunut lokeroimaan itseään.

Ulkoiselta olemukseltaan kuin ilmetty isänsä. Thomas jäi pituudeltaan vain 170-senttiseksi. Rakennustyömailla vietetyt vuodet ovat jättäneet jälkensä ja muokanneet nuorukaisen kroppaa. Fyysisen kunnon kannalta se on hyvä, sillä Thomas ei muuten viihdy lenkkipoluilla tai kuntosaleilla. Vaa’an lukema keinahtelee 65 kilon molemmin puolin, ylimääräistä on lähinnä vatsanseudulla, jonne turha roskaruoan mättäminen ja satunnaiset kaljat työkavereiden kanssa solahtavat muistuttamaan siitä, ettei Thomaskaan enää ole mikään kahdeksantoistakesäinen juippi. Lyhyet ruskeat hiuksensa Thomas lähinnä pesee, mutta muutoin ne saavat olla vapaasti. Kotitalon alakerrassa oleva parturi-Gina saa kerran parissa kuukaudessa napsia ylimääräiset pois, sen enempää Thomas ei jaksa hiuksistaan huolehtia. Vakavailmeisyyden ytimessä ovat siniset silmät, joilla toistaiseksi pystyy näkemään ilman apuvälineitä, vaikka Thomas muistaa isällään olleen silmälasit. Vaatetukseltaan Thomas verhoutuu mielellään huppareihin ja farkkuihin, eikä hän omista useita vaatekertoja. Thomas suorastaan välttelee vaatekauppoja ja turhaa ostoskeskuksien väenpaljoudessa liikuskelua muutenkin. Alkoholia Thomas ei välttele, mutta tupakointiin hän ei sorru kuin harvoin.