beatrice "bea" pickett


2nd year nursing student at school of nursing



beatrice pickett
june 2, 1996 (22)
straight & taken
warren college, 4th floor, room 466

fc: hazar ergüçlü
jenni
nashville millennials

Beatrice Ayleen Pickett eli yleensä vain Bea jäi amerikkalais-turkkilaisen Pickettin pariskunnan ainokaiseksi synnyttyään kuuman kesäisenä päivänä vuonna 1996. Joseph ja Merve olivat jo 1990-luvun alusta lähtien yrittäneet saada lasta, ja kun se viimein onnistui, toista ei haluttu lähteä enää yrittämään ja mahdollisesti pettymään. Pikkuinen Bea tuntui jo tarpeeksi isolta siunaukselta, ja lapsi oli odotettu ja rakastettu heti positiivisesta raskaustestistä lähtien.

Siihen aikaan Pickettit asuivat Pohjois-Carolinassa, Caryn kaupungissa. Molemmat vanhemmat olivat kaupallisella alalla, joskin Merve jäi raskautensa myötä hetkeksi äitiyslomalle. Bean vasta ollessa puolivuotias, Joseph (tai kuten häntä tavattiin kutsua, Joe) sai nykyistä pestiään paremman tarjouksen saman yhtiön Tennesseen toimipisteestä. Vaikka Tennesseehen, tarkemmin sanoen Nashvilleen, päätettiin lopulta muuttaa, ei päätös ollut helppo. Caryyn jäivät Merven vanhemmat Gürkan ja (nyt jo edesmennyt) Elif sekä tuttu ja turvallinen turkkilaisyhteisö, johon Merve vanhempineen oli lukeutunut aina 1960-luvun puolivälistä lähtien. Merve halusi kuitenkin tukea miestään. Siitäkin huolimatta, että tiesi vanhempiensa pahoittavan mielensä. Nashvillen ja Caryn välillä kun oli miltei 7,5 tunnin ajomatka. Huolimatta muuton aiheuttamasta närästä, Hazarit ovat kuitenkin viettäneet tyttärensä perheen kanssa juhlapyhiä ja kesiä yhdessä. Myös Hazarien kotiseuduilla, aina Turkin Kuşadasissa asti on käyty säännöllisesti niin kauan kuin Bea kykenee muistamaan. Siellä perheellä on oma huvila, joka toimii Turkin-lomien majapaikkana.

Sukujuuristaan huolimatta Bea on päästä varpaisiin amerikkalainen. Isovanhempien ja äidin kautta on toki saatu maistaa turkkilaista kulttuuria läpi oman elämän, mutta Bea on aina ollut amerikkalainen lapsi, teinityttö ja nyt nuori nainen. Hän puhuu sujuvaa englantia amerikkalaisella korostuksella, ja osaa turkkia oikeastaan vain auttavasti. Isovanhempien (nykyään enää vain isoisä Gürkanin, Elifin kuoltua vuonna 2015) kanssa pystytään kyllä keskustelemaan turkiksi, tosin hieman englannin ja turkin kielen sekoituksella.

Voisi kuvitella, että ainoana lapsena Bea olisi perheensä prinsessa, mutta Pickettin perheessä on aina vallinnut jonkin sortin kuri. Bea on pienestä pitäen opetettu kunnioittamaan vanhempiaan ja arvostamaan hyväosaisuuttaan. Tietyiltä osin prinsessamaisuus ja pikkusormien ympärille kietominen on kuitenkin onnistunut, mutta ei aivan itsestäänselvyyksien lailla. Bealla on kuitenkin aina ollut uudet ja siistit vaatteet, lelut ja muut vempeleet. Koulunkäynti sujui aina melkoisen mukavasti, mutta jos arvosanat uhkasivat lähteä laskuun, vanhemmat kyllä huomauttelivat siitä. Nämä toivoivat Bean lähtevän high schoolin jälkeen niin ikään kaupalliselle puolelle (Joe elätteli toiveita Vanderbiltin johtamisen opinnoista), joten tyttären valinnan tukemisessa oli tehtävää, kun tämä lopulta aikansa asian kanssa kipuiltuaan päätyi hakemaan hoitotyön laitokselle opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Opintojen päätteeksi Bean tavoitteena on saada oikeus työskennellä emergency nurse practitionerina.

Sosiaalisella Bealla on aina riittänyt vientiä niin kaveri- kuin parisuhderintamalla. Viisitoistakesäisenä seurusteltiin ensi kerran muuan Jake-nimisen pojan kanssa ja 17-vuotiaana Bea löi hynttyyt yhteen nykyisen poikaystävänsä Thomasin kanssa. Ystäväpiiri on vuosien kuluessa hitsautunut viiteen parhaimpaan, mutta hyvänpäiväntuttuja löytyy varsinkin yliopiston kampukselta vähän joka nurkasta. Bean kanssa on helppo tulla toimeen. Hän on fiksu ja kykenee oivallisiinkin keskusteluihin sille päälle sattuessaan. Toisaalta Bealla on myös taipumusta nasevuuteen ja sarkastisuuteen. Liekö kaksosuudesta johtuvaa, Bea ei myöskään tunne kovin herkästi henkilökohtaisen tilan tai reviirin käsitettä, vaan tunkeutuu keskustelukumppaninsa välittömään läheisyyteen.

Perusluonteeltaan Bea on iloinen ja optimistinenkin persoona. Toisaalta vähän turhan optimistinen, sillä ongelmille selän kääntäminen on Bealle helppoa. Juuri vaikeuksien kohtaamista hänen olisikin syytä opetella enemmän. Bea on luonteeltaan avoin ja muita kunnioittava. Hän innostuu helposti asioista, ja toisinaan puheliaisuuden määrä nousee yli muiden sietokyvyn, kun Bea oikein vauhtiin pääsee. Bea toimii levottomasti ja liikkuvaisesti, ja sama pätee myös henkiseen puoleen: toisinaan aivojen oma off-nappi tekisi hyvää. Toisaalta uteliaisuus ja ajattelun nopeus auttavat Beaa sopeutumaan uusiin tilanteisiin ja olosuhteisiin.

Bea on melko kärsimätön. Voisi kuvitella tämän johtuvan ainoan lapsen syndroomasta, kun ei ole esimerkiksi tarvinnut odottaa omaa vuoroaan muiden sisarusten ohella. Mutta Beaakin on käsketty odottamaan haluamaansa, aina kaikkea tytön haluamaa ei ole saman tien kiikutettu tälle nenän eteen. Vaikka kärsivällisyyttä on siis opetettu, kaikki oppi ei kuitenkaan ole mennyt perille ja usein Bea haluaisi asioiden tapahtuvan heti eikä kohta. Bea osaa myös olla yhtenä hetkenä päättäväinen ja toisena tuuliviirimäinen. Jos Bea sanoo jotakin, ei välttämättä kannata satavarmasti luottaa, että hän on sitä mieltä myös tunnin, päivän tai viikon päästä. Ne asiat, jotka Bea kuitenkin varmasti haluaa tehdä tai toteuttaa, hän kyllä tekee. Puolitiehen jättäminen ärsyttää häntä, ja muita piiskataankin tekemään hommat loppuun, jos kyseessä on jokin ryhmäprojekti.

Bea on pituudeltaan melko keskimittainen nuori nainen, 170 cm. Olemukseltaan Bea on aina ollut hoikka, ja paino on jo vuosia pysytellyt 53 kilon tuntumassa. Vaikka Bea käykin ahkerasti lenkkeilemässä ja jooga-tunneilla, ei hänen tarvitse kauheasti katsoa muita elintapojaan. Pikaruoka ja juhliminen alkoholin kera kuuluvat nuoren opiskelijan elämään vahvasti ilman, että kroppa olisi ainakaan vielä alkanut kauheasti laittamaan vastaan.

Komeat tummanruskeat hiukset kehystävät melko vaaleita kasvoja ja myös syvän tummanruskeita, lähes mustia silmiä. Vaikka isältä onkin peritty kohtuullisen vaalea iho, kiitos turkkilaisten juurtensa Bea kuitenkin ruskettuu melko helposti. Eipä hän toisaalta itseruskettavaakaan kaihda. Niitä tummia hiuksia kiharretaan myös toisinaan, vaikka jo luonnostaan ne ovat laineikkaat. Usein ne nostetaan myös nutturalle pois tieltä. Meikkaamiseen Bea ei käytä turhan paljon aikaa, joskus ja toisinaan kyllä. Bean vaatekaapin sisältö pursuilee, mutta usein tuntuu, ettei mitään päällepantavaa ole. Enimmäkseen mennään kuitenkin niillä asukokonaisuuksilla, jotka kulloinkin tuntuvat hyvältä. Raha-asioissa Bea on äärimmäisen huono, mikä näkyy myös siinä pursuilevassa vaatekaapissa. Talousasiat on pitkälti ulkoistettu poikaystävälle ja vanhemmille, ainakin niin, että Bea on usein konsultoimassa näitä, kun joutuu käsittelemään omia raha-asioitaan.